Markku Huttu-Hiltunen
2004-08-20 09:54:13 UTC
Käytännössä kaikki ihmiset (ja yhteisöt) kokevat että juuri he, ja heidän
tavoitteensa ja halunsa, ovat tärkeämpiä kuin muut. Narsisteilla tämä
sisäinen, tiedostamaton motivaatio (trauma) on erityisen voimakas. Tämä
johtaa erikoislaatuiseen persoonallisuuteen, missä superego on haavoitettu
(pikkulapsi), ja sitä kompensoi vastapainoksi erikoinen ego (se mikä yleensä
ihmisistä havaitaan). Psykopaateilla (extroverttiys) tuo ego on ikäänkuin
pakko olla niin kaukana erillään sisäisestä minästä, että P luulee olevansa
pelkästään tuo ego. Persoonallisuudessa on vakava häiriö, joka näyttäytyy
ulospäin mitä suurimpana itsevarmuutena.
Narsistit saavat omakuvansa heijastamalla egoaan muilla. Tämä johtaa
patologiseen näyttelemiseen, ja maskin poistuttua, hirviömäiseen "toiseen
minään". Koska P:n koko "minä" on toisten määriteltävissä, on sen
negatiivisella, arvostelevalla, alistavalla, halventavalla jne.
heijastuksella P:lle hirvittävä uhka. Sitä vastaan on voimassa "jatkuva
sotatila", kyynärpää taktiikalla, manipuloimalla, alistamalla, jne.,
tavoitteena itsensä (pysyvä) korokkeelle asettaminen. Erilaisilla N
tyypeillä nämä taktiikat (egot) vaihtelevat, ja niissä on myös jonkinverran
kulttuurista vaihtelua.
Samanlaiset mekanismit ovat olemassa kaikilla ihmisillä, ne ovat vain
äärimmäisiä ulospäinsuuntautuneella, usein jo lapsena vanhempien jollain
tavalla korokkeelle asettamalla, narsistilla. Sisäänpäin kääntyneellä
(vanhempien alistamalla) narsistiilla painottuu kompensointi
mielikuvitukseen, joissa juuri hän on maailman paras, maailmankaikkeuden
napa. Jumaluus on yleensäkkin narsistin märkä päivä-uni.
Nettikeskusteluja on mielenkiintoista analysoida tästä näkökulmasta: Kuka
tuntee olevansa niin hyvä, pätevä, oikeutettu, älykäs, ansioitunut, jne.,
että aiheuttaa toiselle narsistisen loukkauksen. Sitten yleensä tuo
loukkausten, tai hyökkäysten, siirtymänen (edes takaisin) ei yleensä lopu,
vaan jatkaa ainakin jonkin aikaa, eskaloituen tai laantuen. Se saattaa
leimahtaa uudellee liekkiin vaikka vuosienkin päästä. Se mikä konfikteissa
on mielenkiintoista analysoida, on projektointi. Hyökkääjä käyttää aseinaan
juuri niitä, jotka ovat juuri hänelle itselleen kipeitä paikkoja. Toisin
sanoen, hyökkääjä riisuu itse asiassa oman sisäisen maailmansa, traumoineen
kaikkineen, alastomaksi, nähtäväksi kaikille.
MHH
tavoitteensa ja halunsa, ovat tärkeämpiä kuin muut. Narsisteilla tämä
sisäinen, tiedostamaton motivaatio (trauma) on erityisen voimakas. Tämä
johtaa erikoislaatuiseen persoonallisuuteen, missä superego on haavoitettu
(pikkulapsi), ja sitä kompensoi vastapainoksi erikoinen ego (se mikä yleensä
ihmisistä havaitaan). Psykopaateilla (extroverttiys) tuo ego on ikäänkuin
pakko olla niin kaukana erillään sisäisestä minästä, että P luulee olevansa
pelkästään tuo ego. Persoonallisuudessa on vakava häiriö, joka näyttäytyy
ulospäin mitä suurimpana itsevarmuutena.
Narsistit saavat omakuvansa heijastamalla egoaan muilla. Tämä johtaa
patologiseen näyttelemiseen, ja maskin poistuttua, hirviömäiseen "toiseen
minään". Koska P:n koko "minä" on toisten määriteltävissä, on sen
negatiivisella, arvostelevalla, alistavalla, halventavalla jne.
heijastuksella P:lle hirvittävä uhka. Sitä vastaan on voimassa "jatkuva
sotatila", kyynärpää taktiikalla, manipuloimalla, alistamalla, jne.,
tavoitteena itsensä (pysyvä) korokkeelle asettaminen. Erilaisilla N
tyypeillä nämä taktiikat (egot) vaihtelevat, ja niissä on myös jonkinverran
kulttuurista vaihtelua.
Samanlaiset mekanismit ovat olemassa kaikilla ihmisillä, ne ovat vain
äärimmäisiä ulospäinsuuntautuneella, usein jo lapsena vanhempien jollain
tavalla korokkeelle asettamalla, narsistilla. Sisäänpäin kääntyneellä
(vanhempien alistamalla) narsistiilla painottuu kompensointi
mielikuvitukseen, joissa juuri hän on maailman paras, maailmankaikkeuden
napa. Jumaluus on yleensäkkin narsistin märkä päivä-uni.
Nettikeskusteluja on mielenkiintoista analysoida tästä näkökulmasta: Kuka
tuntee olevansa niin hyvä, pätevä, oikeutettu, älykäs, ansioitunut, jne.,
että aiheuttaa toiselle narsistisen loukkauksen. Sitten yleensä tuo
loukkausten, tai hyökkäysten, siirtymänen (edes takaisin) ei yleensä lopu,
vaan jatkaa ainakin jonkin aikaa, eskaloituen tai laantuen. Se saattaa
leimahtaa uudellee liekkiin vaikka vuosienkin päästä. Se mikä konfikteissa
on mielenkiintoista analysoida, on projektointi. Hyökkääjä käyttää aseinaan
juuri niitä, jotka ovat juuri hänelle itselleen kipeitä paikkoja. Toisin
sanoen, hyökkääjä riisuu itse asiassa oman sisäisen maailmansa, traumoineen
kaikkineen, alastomaksi, nähtäväksi kaikille.
MHH